Esimerkiksi vesistöön lisätyn puuaineksen pinnalle kerääntyvä limainen kasvusto, jota pieneliöt hyödyntävät ravintonaan.

Ihmisen muokkaaman ympäristön palauttaminen luonnontilaan, tai mahdollisimman lähelle sitä.

Ekologinen tila arvioidaan biologisten laatutekijöiden perusteella, joita ovat pohjaeläinten-, kalojen-, planktonlevien- ja vesikasvien määrä vesistössä. Lisäksi huomioidaan veden laatu sekä vesistöön tehdyn rakentamisen määrää. Ekologisen tilan arvioinnissa käytetään aina vertailukohteena alueen luonnollista tilaa. 

Kokonaisuus, joka muodostuu yhdellä alueella olevan ympäristön ja siinä elävien eliöiden toiminnallisesta kokonaisuudesta. Esimerkiksi järvi voi olla ekosysteemi, mutta se voidaan jakaa myös osiin, jolloin tarkastellaan pelkästään esimerkiksi järven pohjan tai pinnan ekosysteemiä.

Kallio- sekä maaperän kulumista, joka aiheutuu veden, jään, tuulen, mekaanisen kulutuksen tai muun mekaanisen kulumisen vuoksi.

Vesistöön aiheutuvaa kemiallista kuormitusta, joka syntyy useassa eri lähtöpisteessä, jotka on hankala määritellä. Kuormitusta syntyy maa- ja metsätaloudessa mm. pelloilla ja karjankasvatuksessa kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumina. Myös haja-asutuksen jätevesistä aiheutuu hajakuormitusta. 

Höyrystymisen aiheuttama aineen, esimerkiksi veden, määrän väheneminen.

Ks. Happamat sulfaattimaat

Orgaanista, eli eloperäistä, hiiltä ja rautaa sisältävää, mikroskooppisen pientä ainesta, jota syntyy, kun kasvien ja eläinten kuolleet osat hajoava maan- tai turpeen pinnalla. Vesistössä humusta on liuenneena tai hiukkasina, ja se on osa vesiekosysteemiä. Liuennut humus näkyy vedessä tummana värinä. Suomen vedet ovat luonnostaan humuspitoisia pohjoisen sijainnin  ja tasaisen maaperän vuoksi. Sitä huuhtoutuu vesistöihin ojitetuilta sekä ojittamattomilta soilta, metsistä sekä maa- ja metsätaloudesta.

Huoltovarmuuden avulla selviydytään häiriötilanteissa ja kriisiolosuhteissa mahdollisimman vähillä erityisjärjestelyillä ja aiheutuvilla haitoilla. Esimerkiksi kotimainen ruoantuotanto mahdollisimman omavaraisesti on osa huoltovarmuutta.

Ihmisen aiheuttama muutos ilmakehässä, jonka vuoksi mm. kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin määrä on suurentunut. Ilmastonmuutoksen seurauksena maapallon keskilämpötila nousee, mikä aiheuttaa säähän ääri-ilmiöitä, kuten runsaita sateita, kuivuutta sekä kovia tuulennopeuksia.

Oja, jota pitkin palautetaan veden kulku esimerkiksi suoalueelle.

Kemiallisella tilalla luokitellaan vaarallisten ja haitallisten aineiden pitoisuutta vedessä. Luokkia on kaksi: hyvä tai hyvää huonompi. Euroopan Unionissa on määritelty pitoisuusrajat 53 aineelle ja aineryhmille, jotka ovat ympäristölle haitallisia tai vaarallisia. Mikäli vedessä olevan luokittelussa huomioitavan aineen määrä ylittää säädöksillä määritetyn pitoisuusrajan, on vesistön tila hyvää huonompi. Usein kemiallista tilaa häiritsevät kauaskulkeutuvat, pysyvät sekä eliöstöön kertyvät aineet. Esimerkiksi kalastoon kertyvän elohopean pitoisuusraja ylittyy Suomessa n. 50 %:ssa vesimuodostumia.

Ilmiö, jossa vesi ja siihen liuenneet aineet kulkevat epätasaisesti maassa kulkureittejä, kuten esim. madonreikiä, juurikanavia tai halkeamia pitkin suurella nopeudella. Oikovirtaus voi mm. syövyttää maaperää ja kuljettaa ravinteita maaperän syvempiin kerroksiin, joten useimmiten sen syntyminen halutaan estää esimerkiksi veden liikkeitä hidastamalla.

Toimenpiteet, joiden avulla kuivatetaan maaperää. Valtaojien kaivuut ja perkaukset, pengerrykset sekä purojen toimivuus ovat osa peruskuivatusta. Peruskuivatus on edellytyksenä paikalliskuivatukselle.

Purot, norot, lähteet ja lähteiköt, fladat ja kluuvijärvet lasketaan pienvesiksi. Pienvedet ovat valtakunnallisen uhanalaisarvion mukaan uhanalaisia. Maankuivatuksen toimenpiteet, kuten perkaukset, ojitukset, hakkuut, vesirakentaminen, vesistöjen rehevöityminen sekä vieraslajit ovat syynä pienvesien uhanalaistumiselle.

Puro: Jokea pienempi virtavesi, jossa on aina vettä. Valuma-alue alle 100 km². Purot ovat usein mutkittelevia, niiden syvyys vaihtelee, niissä on rantakoveroita. Pohja on rakenteeltaan moninainen (kiviä, soraa, hiekkaa) ja rantavyöhykkeellä on usein puuainesta. Varjostavan puuston ja pensaikon ansiosta purojen varrella vallitsee omanlaisensa kostea pienilmasto.

Noro: Puronkaltainen pienempi vesiuoma, jonka valuma-alue on alle 10 km². Vesi ei virtaa jatkuvasti, joten kalaston kulkeminen on hankalaa. Voi kuivua kausittain, olla katkonainen, tai kulkea osittain maan alla, joten se voi olla vaikeaa havaita.

Lähteet ja lähteiköt: Pohjavesi purkautuu lähteisiin ja lähteiköihin maan uumenista, jonka vuoksi näiden vesimuodostumien ekosysteemit ovat riippuvaisia pohjavedestä. Yleisiä etenkin harjuilla ja soilla sekä alueilla, joissa moreenimuodostumia. Lähteiköt muodostuvat, kun pohjavesi purkautuu eri tavoin samalla alueella. Lähteiden antoisuus voi vaikuttaa muihin pienvesiin ja niiden virtaamiin.

Flada: Merestä irtaantuva matalavesinen lahti, joka muodostuu maankohoamisen seurauksena. Kapea luonnontilainen kynnys erottaa sen merestä veden pinnan alapuolella.

Kluuvi: Muodostuu maankohoamisen seurauksena ja se erottunut omaksi lahdeksi merestä kokonaan. Se voi olla yhteydessä mereen väliaikaisesti myrskyn tai korkean veden aikana. Vesi lämpenee kluuvissa nopeasti ja on vähäsuolaista. Kasvillisuus on runsasta ja rehevää.

Mitattavissa olevia, pistemäisistä lähteistä peräisin olevia päästöjä. Pistekuormitusta aiheutuu esimerkiksi yhdyskuntien jätevesistä.

Esimerkiksi piiri-, sarka- ja salaojitus ovat paikalliskuivatuksen toimenpiteitä, joiden avulla hallitaan esimerkiksi peltojen vesitaloutta.

Vettä, joka imeytyy maahan esimerkiksi kanavasta, putkesta tai varastoaltaasta.

Virtaavan veden kaivertama ura, jossa vesi virtaa vedenkorkeuden ollessa normaali. Uoma voi olla myös osa jokea, jolloin sitä kutsutaan jokiuomaksi.

Alue, joka rajautuu maastossa korkeimpien maanmuotojen mukaan uomaverkostojen yläpuolelle. Se sisältää useita erilaisia toimintoja ja ympäristöjä, kuten vesistöjä, teollisuutta, asutusta ja maa- ja metsätaloutta. Valuma-alueet eivät rajaudu hallinnollisesti tai kuntarajojen mukaan. 

Hydrologia: Valuma-alueelta valuu vettä sen alapuoliseen vesistöön maanmuotojen mukaisesti.  Korkeuskarttaa käytettäessä voidaan huomata valuma-alueiden rajautuvan tavallisesti järvien laskupaikoissa, eli luusuoissa, jokien yhtymäkohdissa, valtakunnan rajoilla sekä merien rannoilla.

Vesienhallinnan tavoitteena on pidättää vettä valuma-alueella sekä suojella vesistöjä ylimääräiseltä kuormitukselta. Vesienhallinnan avulla vähennetään myös eroosiota.

Hyödynnetään laskeutusaltaan kokoa suunniteltaessa. Kertoo, kuinka paljon tilaa vedelle on oltava lietetilan yläpuolella. Vesipoikkileikkaus lasketaan jakamalla mitoitusvirtaama sallitulla veden virtausnopeudella.